Myytti “amerikkalaisesta ruoasta”
Se ei ole yksi asia – ja siinä juuri pointti.
Kun ihmiset Yhdysvaltojen ulkopuolella puhuvat “amerikkalaisesta ruoasta”, he tarkoittavat yleensä jotain ylisuurta, överiä ja räväkkää. Korkealle kasattuja hampurilaisia. Ämpärillisiä friteerattua kanaa. Grilliruokaa, jonka tuoksun haistaa kilometrin
päästä. Kuva on tuttu. Sitä on viety maailmalle vuosikymmeniä. Mutta ajatus siitä, että olisi olemassa yksi yksittäinen asia nimeltä ”amerikkalainen ruoka”, ei oikeastaan kestä tarkastelua.
Yhdysvallat on maantieteellisesti valtava ja kulttuurisesti monikerroksinen. Se on maa, joka on muovautunut pitkälti maahanmuuton kautta, ja jokainen saapunut ryhmä toi mukanaan oman keittiönsä. Italialainen ruoanlaitto New Yorkissa ei pysynyt identtisenä sen kanssa, mitä se oli Napolissa. Saksalaiset makkarat Keskilännessä kehittyivät. Meksikolainen ruoka Texasissa ei pysynyt puhtaasti meksikolaisena – siitä tuli Tex-Mex, keittiö, jota muovasivat raja-alueen todellisuus ja paikalliset ainesosat. Se, mikä syntyi, ei ollut jäljittelyä. Se oli sopeutumista.
Tämä prosessi ymmärretään usein väärin.
Tex-Mex ei esimerkiksi maistu samalta kuin ruoka Keski-Meksikossa. Eikä sen ole tarkoituskaan. Se kehittyi Texasissa käyttäen paikallista naudanlihaa, paikallisia chilejä, paikallisia mieltymyksiä. Sama tapahtui Louisianassa, jossa ranskalainen tekniikka kohtasi länsiafrikkalaiset ainesosat ja espanjalaisen vaikutuksen. Carolinojen BBQ nojaa usein etikkaan. Keski-Texasissa BBQ nojaa naudanlihaan, suolaan, pippuriin ja savuun. Mene pohjoiseen, ja vastaan tulee laatikkoruokia – käytännöllisiä ruokia, jotka on tehty kylmiä talvia ja suuria kokoontumisia varten. Mene länteen, ja merenelävien perinteet muuttuvat taas Tyynenmeren rannikolla.
Yhtä amerikkalaista keittiötä ei ole olemassa. On alueellisia ruokakulttuureja, joita ovat muovanneet maantiede, maahanmuutto, ilmasto ja talous. Juuri siinä on sen ainutlaatuisuus.
Spektaakkeli on toki olemassa. Jokainen, joka on kävellyt läpi amerikkalaisilla osavaltiomessuilla, tietää, että se osa on totta. Friteerattuja Oreo-keksejä. Friteerattuja persikoita. Jäätelöä. Friteerattua kaikkea. Jättimäisiä kalkkunankoipia. Ruokaa tarjoillaan tikun nokassa ilman muuta käytännöllistä syytä kuin se, että se on hauskaa. Se on teatterillista, liioiteltua ja anteeksipyytelemätöntä. Ja omalla tavallaan rehellistä. Amerikassa on aina ollut taipumus muuttaa ruoka viihteeksi.

