Millaista on olla amerikkalainen ja perustaa yritys Suomessa
Makua, identiteettiä ja jotain pysyvää arvaamattomassa maailmassa.
Teknologia kehittyy juuri nyt niin nopeasti, että minun on vaikea kuvitella, miltä tämän vuoden loppu näyttää — puhumattakaan viidestä tai kymmenestä vuodesta. Kokonaiset toimialat muuttuvat. Viestintätavat vaihtuvat kuukausittain. Tapa, jolla ihmiset ostavat, myyvät ja pitävät yhteyttä, kehittyy jatkuvasti. Kaiken tämän vauhdin keskellä pienen elintarvikeyrityksen perustaminen saattaa tuntua melkein ajastaan jäljessä olevalta ajatukselta.
Mutta tavallaan juuri siinä on koko pointti.
Kun ajattelen sitä, mitä rakennan näillä mausteseoksilla, en näe vain tuotteita. Näen jotain säilyttämisen arvoista. Pienen, käytännöllisen arkiston amerikkalaisista alueellisista mauista — sellaisista, jotka elävät mittasuhteissa, tekniikoissa ja pienissä keittiössä tehdyissä valinnoissa. Suomalaisen ja amerikkalaisen ruoan erot eivät aina ole suuria tai ilmeisiä. Usein ne ovat hienovaraisia. Ne näkyvät siinä, miten liha maustetaan, milloin mauste lisätään ja kuinka kauan ruoan annetaan hautua.
Ja juuri hienovaraiset asiat katoavat usein ensimmäisinä, kun maailma kiihtyy.
Suomeen muuttaminen toi tähän vielä uuden näkökulman. Amerikkalaisuus täällä on vähän kaksiteräinen miekka. Ihmiset ovat uteliaita. He haluavat tietää, mistä olen kotoisin, mitä ajattelen ja miten päädyin tänne. Kun muutin Ikaalisiin vuonna 2018, sana levisi nopeasti. Olimme ostamassa vihkisormuksia, kun liikkeen omistaja kätteli minua ja sanoi: “Sinun täytyy olla se amerikkalainen, joka juuri muutti tänne.” Sen kokoisessa kaupungissa asiat kulkevat niin.
Siinä on kiinnostusta. Mutta joskus myös pientä varovaisuutta.
Amerikka näkyy ja kuuluu maailmalla. Otsikot eivät aina ole mairittelevia, eikä politiikkaa aina ole helppo selittää. Joskus aistin sen pohjavireen, kun tapaan jonkun ensimmäistä kertaa. Se ei ole vihamielisyyttä. Enemmänkin pientä harkintaa. Hiljaista arviointia.
Ajan mittaan tajusin jotain yksinkertaista. En voi vaikuttaa siihen, miltä Amerikka näyttää uutisissa. Mutta voin vaikuttaa siihen, mitä laitan pöytään.
Ruoka kulkee maailmalla eri tavalla kuin politiikka. Se madaltaa suojauksia. Se kutsuu keskusteluun väittelyn sijaan. Kun joku maistaa ensimmäistä kertaa kunnon chiliä tai tasapainoista cajun-mausteseosta, reaktio ei ole ideologinen. Se on inhimillinen. Uteliaisuutta. Yllätystä. Oivallus siitä, että kaukaisessa paikassa on enemmän syvyyttä ja vivahteita kuin uutisotsikkoihin mahtuu.
Siinä mielessä näiden mausteseosten tekeminen tuntuu melkein pieneltä kulttuuridiplomatialta — ei suurelta tai juhlalliselta, vaan hiljaiselta ja käytännölliseltä. Tarjoan toisenlaisen kuvan Amerikasta. Alueellista ruokaa, jota maantiede ja historia ovat muovanneet. Jotain hidasta. Jotain harkittua. Jotain, joka perustuu perinteisiin eikä näyttävyyteen.
Tässä ei heiluteta lippua. Tässä jaetaan makua.
Yrityksen perustaminen Suomessa amerikkalaisena on tarkoittanut uusien järjestelmien, sääntöjen ja rytmien opettelua. Olen joutunut sekoittamaan kulttuureja lähes yhtä paljon kuin mausteita. Kunnioitan maata, jota kutsun nyt kodikseni, ja samalla sitä maata, josta tulin. Näiden kahden paikan välille rakennetussa sillassa on jotain vakauttavaa — etenkin aikana, jolloin niin moni asia tuntuu väliaikaiselta ja epävarmalta.
Maailma voi näyttää hyvin erilaiselta viiden tai kymmenen vuoden päästä. Teknologia kehittyy. Markkinat muuttuvat. Trendit tulevat ja menevät. Mutta hyvin maustettu kattilallinen chiliä, oikein tehty amerikkalainen aamiaismakkarapihvi tai tasapainoinen mausteseos, joka maistuu joltakin tietyltä paikalta — ne pysyvät. Ne muistuttavat meitä siitä, mistä olemme tulleet.
Sitä minä rakennan.
— William S.
